Viiteentoista diabetes vuoteen on mahtunut paljon ylä- ja alamäkiä. Kun sairastuin kuusivuotiaana, pääasiassa äitini hoiti minua. Opetti siinä sivussa tietenkin minullekin miten pistetään ja lasketaan hiilihydraatit. Näinä vuosina hba1c arvoni oli todella hyvä.
Viimeistään yläasteelle mennessä kaikki muuttui. Otin itse täyden vastuun diabeteksen hoitamisesta enkä halunnut äidiltäni enään apua, vaikka hän usein tarjoutuikin auttamaan. Hba1c nousi kerta kerralta käydessäni diabetes hoitajalla ja pahimmillaan käytiin jo reippaasti yli kymmenessä.
Monta vuotta meni niin, että halusin vain sivuuttaa aiheen ja kaiken diabetekseen liittyvän, jätin myös väliin useita hoitajan ja lääkärin vastaanottoja. Näin jälkikäteen ajateltuna, olin todella itsekäs myös itseäni, mutta varsinkin läheisiäni kohtaan.
Reilu kolme vuotta sitten tapasin nykyisen poikaystäväni. Ajattelin, etten voi millään näyttää millaista elämää diabeetikko joutuu elämään. Pakolliset insuliinit kuljetin huomaamattomasti vessaan ja mittasin verensokeritkin todella harvoin. Vähitellen tajusin, ettei se mies mihinkään pistämisen takia lähde ja pistämisestä julkisesti tuli paljon helpompaa. Silti halusin pitää sairauteni toisarvoisena, enkä tehdä siitä sen isompaa numeroa. Poikaystäväni yritti monesti saada minua hoitamaan itseäni paremmin, huoli oli kuitenkin melko suuri.
Noin kuukausi sitten tein täyden muutoksen omahoitooni. Vietimme pimeän syysillan sohvan nurkassa herkutellen, kun tajusin etten ole mitannut verensokereita tai pistänyt insuliinia pitkään aikaan. Jostain syystä juuri sillä hetkellä olo oli niin kamala, että samantien hyppäsin sohvalta hoitamaan verensokerin kuntoon. Tulin takaisin sohvalle ja nukahdin hetkeksi. Herätessä olo oli todella hyvä. Mittasin verensokerit ja mietin, milloin viimeksi verensokerit ovat olleet niin hyvät (5.2), se tuntui mahdottomalta. Tämän illan jälkeen verensokerini ei ole kertaakaan ollut yli 20.0 neljän viikon sisällä. Sinänsä se ei ole mikään ilouutinen, mutta aiempaan tasaiseen korkeaan verensokeriin verrattuna noin kymmenen kappaletta yli 10.0 verensokereita neljän viikon sisään on mieletön saavutus minulle.
Olo on niin paljon virkeämpi ja terveempi nyt, etten enään halua palata vanhaan tuttuun tyyliin omahoidossani. Ja nyt hoitaminen tuntuu jopa helpommalta ja vaivattomammalta, kuin aiemmin, kun halusin sivuuttaa kaiken. Tällä hetkellä ainoa huoleni on se, olenko aiheuttanut itselleni jotain peruuttamatonta tai tulevaisuuteeni negatiivisesti vaikuttavaa. Ja kysymys ''miksi en tehnyt tätä aiemmin'' käy liian usein mielessäni. Yritän olla iloinen, mutta silti olen todella pettynyt itseeni.
Nyt innolla odotan seuraavaa hba1c tulosta, jonka käyn ottamassa torstaina ja tulokset saan luultavasti seuraavalla viikolla ellei ehdi jo perjantaiksi. Tapaan myös uuden diabetes hoitajani ensimmäisen kerran 10.12. ja toivon, että tulemme hyvin juttuun ja saan intoa jatkaa samaan malliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti